Ampumahiihtohuipulta rakennusasiantuntijaksi

TUOMAS GRÖNMAN

Tuomas Grönman ampumahiihti urallaan neljissä MM-kilpailuissa ja 2018 talvi olympialaisissa. Hän saavutti urallaan lukuisia SM-mitaleja. Urheilu-uran ohessa Tuomas hankki työkokemuksia erilaisissa lyhyissä työsuhteissa.
Rakennusinsinööriksi Tuomas opiskeli Karelia ammattikorkeakoulussa Joensuussa, lähellä hyviä Kontiolahden harjoittelupaikkoja, valmistuen vuonna 2016. Opiskelun ohella Tuomas kilpaili säännöllisesti kansainvälisissä kilpailuissa.
Tuomas kertoo, että urheilu-ura oli alkanut pysymään paikallaan, eikä nähnyt realistisia mahdollisuuksia saavuttaa maailman terävintä kärkeä ampumahiihdossa. Tuomaksen sanoin, hän halusi päästä pois omasta urheilukuplastaan. ”Urheileminen kansainvälisellä tasolla on rankkaa ja olin saanut kilpailla maailmalla viisi vuotta säännöllisesti. Viime keväänä olin lopen kyllästynyt ainaiseen reissaamiseen”
Tuomas aloitti Suomen rakennusasiantuntijoilla Lahdessa keväällä 2019. Päätyö Tuomaksella on ollut taloyhtiöiden rakennuttamista ja valvontaa sekä lisäksi erilaisia rakenneteknillisiä tarkastuksia ja- lausuntoja.  ”Uuden oppimisessa on ollut tärkeätä vanhemman kollegan tuki ja opastus. Tällä alalla tulee vielä pitkään eteen tehtäviä, joihin tarvitaan työyhteisön tukea. Asiantuntijatehtävät ovat pääosin itsenäisiä, joihin kouluttautumiseen on parasta ns. mestari-kisälli menetelmä.”
Tuomas kertoo urheilu-uran kasvattaneen kunniahimoa. ”Menestyksen nälkää riittää myös työuralleni. Teen hyvällä motivaatiolla töitä menestyksen eteen”
Tuomas tulee töihin aamulla aikaiseen, useasti jo treenilenkin tehneenä. ”Työpäiväni koostuu niin työmaa käynneistä kuin toimistolla työskentelystä”.
Tuomaksen kollega Ari Honkasalo kertoo, että on ollut ilo seurata Tuomaksen motivaatiota ja halua oppia uutta. Tuomas ei myöskään pelkää haasteita. ”En yhtään ihmettele miksi Tuomas pääsi Suomen huipulle, lähelle maailman kärkeä”.
”Nyt tietysti teemme parhaamme, että Tuomas saa riittävästi haasteita korjausrakentamisen asiantuntijatehtävissä ja uusi ura olisi yhtä menestyksekäs. Yrityksen osakkuudesta on ollut myös jo alustavasti puhe”.
Suomen Rakennusasiantuntijat on asuntokaupan ja korjausrakentamisen asiantuntijapalveluihin erikoistunut yritys. Asiakaspalvelu ja asiakaslähtöisyys ovat peruskivemme. Suoraa on yritys ja työpaikka, jossa kaikilla on mahdollista viihtyä ja vaikuttaa. Sen saavuttamiseksi tarvitaan jokaisen panostusta, eikä yrityksen sisällä saa olla esteitä viihtymiselle ja menestymiselle.

Evästeiden käyttö

Käytämme sivustolla evästeitä, joista muodostuu EU:n Tietosuoja-asetuksen tarkoittama henkilörekisteri, jonka rekisterinpitäjä on Suomen Rakennusasiantuntijat Oy. Evästeet ovat pieniä, selaimeen tallennettavia tiedostoja, joita ilman käyttäjää ei pystytä sivustolla yksilöimään.

Tästä näkymästä hyväksytään tai hylätään eri tyyppisiä evästeitä erikseen. Suostumuksen voi milloin tahansa peruuttaa ja hyväksyntä on voimassa enintään 30 vrk ajan.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet ovat evästeitä, joita sivun tavanomainen käyttö edellyttää. Tällä sivustolla välttämättömiä evästeitä käytetään ainoastaan siihen, että tekemäsi valinnat hyväksytyistä tai hylkäämistäsi evästeistä voidaan muistaa.

Markkinoinnilliset

Sivusto käyttää Google Analytics, Google Tag Manager ja Facebook Pixel -palveluita, joita käytämme kävijämäärien ja sivustojen käyttötapojen analysoinnissa sekä markkinointiin. Palvelut käyttävät kerättyjä tietoja oman tietosuojapolitiikkansa mukaisesti.

Hyväksymällä Markkinoinnilliset evästeet mahdollistat näiden tietojen käytön.